torstai 31. lokakuuta 2019

Kiitos Graz

Muistan, että kolme vuotta sitten syyskuussa Grazissa oli kesäisen lämmin sää. Kun saavuin sinne, en tarvinnut takkia, jota olin Suomessa tarvinnut. Syksyn lisäksi keväällä ja kesällä oli lämmintä. Talvella oli kylmää, mutta se ei ollut sietämätöntä. Minulle sanottiin, että kestän varmasti kylmyyttä, kun olen kotoisin Suomesta. En sanonut, että on meilläkin silti kylmä.

Muistan, miten intensiivikurssipäivän jälkeen en meinannut muistaa joitain yksinkertaisia englannin sanoja. Minusta myös tuntui siltä, että vaihdossa ollessani kirjoitin huonompaa suomea kuin koskaan aiemmin. Käytin suomea lähinnä Skypessä, Whatsappissa, blogissa ja päiväkirjassani sekä satunnaisesti muiden Grazissa olevien suomalaisten kanssa. Enimmäkseen kuulin saksaa. Se johtui luennoista.

Muistan vaihtoon lähtiessäni ajatelleeni, että jos selviän siitä vuodesta, selviän mistä vaan.  Silti germanistiikan infon jälkeen epäilin omaa kielitaitoani. Olin vaihtoon lähtiessäni asettanut itselleni kaksi tavoitetta. Minun olisi läpäistävä kurssit ja opittava mahdollisimman paljon saksaa. Läpäisin lopulta kaikki kurssit ja sain varmuutta saksan puhumiseen.

Muistan, että tein retkiä muihin kaupunkeihin Itävallassa. Minulla oli perjantaisin vapaata ja halusin keksiä tekemistä. Niinpä etsin kartalta paikkoja ja katsoin, miten pääsisin niihin. Itävallan lisäksi pystyin tekemään päiväretkiä myös kerran Sloveniaan ja kolme kertaa Unkariin. 

Muistan Schlossbergiltä avautuneen maiseman. Se maisema on piirtynyt mieleeni. Schlossbergiltä näki kaupungin yli kukkuloille asti. Ne kukkulat näkyivät myös soluhuoneeni ikkunasta. Sain todistaa hienoja auringonlaskuja. Ilta-aurinko lämmitti huonettani etenkin kesällä, jolloin oli muutenkin lämmintä. 

Muistan, että kevätlukukaudella kipitin luentojen välisellä tauolla paikalliselta kielikeskukselta jonkin matkan päässä olevaan toiseen luentosaliin. Luentojen välissä oli viidentoista minuutin tauko. Siinä ajassa ehdin juuri ja juuri toiselle luennolle. Kerran siinä matkalla ukkosti ja satoi. Kesällä olikin tavallista, että hellettä seurasi aina ukkonen ja sade.


Muistan, kun pyöräilin Spielfeldiin viisikymmentä kilometriä ja tulin junalla takaisin. Sain idean reissuun pyöräiltyäni kerran aiemmin suunnilleen saman verran ja nähtyäni opasteita sinne. Tein suunnitelman, hankin eväät ja lähdin. Se oli yksi mieleenpainuvimmista hetkistä vaihtovuoteni aikana.

Muistan kävelyretkeni Mur-joen rannalla. Kevätlukukauden loppupuolella innostuin myös juoksemaan siellä. Haluaisin taas aloittaa juoksemisen. Se joenranta on yksi lempipaikoistani Grazissa. Siinä liikkuessani tiesin myös, etten eksyisi, koska voisin aina kääntyä takaisin ja seurata jokea.

Muistan, että olin monen monta luentoa punaisessa luentosalissa. Penkit olivat punaiset, samoin seinät. Syytä tälle väritykselle en tiedä. Tiedän vain, että siellä oli useiden germanistiikan kurssien luennot. Samassa rakennuksessa oli myös sali, jonka väritys oli sininen. Siellä saattoi olla myös keltainen sali. Siitä en kuitenkaan ole täysin varma, koska en käynyt siinä rakennuksessa kuin kahdessa eri salissa.

Muistan vaihtovuoden aikaiset reissuni. Ne vahvistivat itseluottamustani. Pärjäsin yksin. Uskalsin lähteä. Muutenkin tein vaihdon aikana asioita sillä ajatuksella, että jos minulla ei ole seuraa, teen asioita yksin. Pääasia oli, että tekisin jotain, enkä jäisi istuskelemaan soluhuoneeseeni yksin. Siinä yksin olemisessa on myös hyviä puolia.

Muistan, että syyslukukaudella oli pimeää. Vaihtovuoteni marraskuulta ne äkkiseltään muista montakaan asiaa. Olin väsynyt. Minua väsytti myös keväällä, kun aurinko valaisi huoneeni liian aikaisin, enkä saanut huonetta tarpeeksi pimeäksi. Koin välillä myös yksinäisyyden tunnetta. Vaihtovuosi ei ollut pelkkää iloa ja riemua.


Muistan, miten opin pitämään juoksemisesta. Pyöräillessäni otin kameran mukaan ja otin kuvia maisemista. Kävin myös kävelyillä kamera kaulassa roikkuen. Valokuvat ovat tärkeitä muistoja. Yksityiskohdat voivat unohtua, mutta kuvat muistuttavat kaikesta.

Muistan, että Grazissa tykästyin avokadoihin. Ostin myös ensimmäistä kertaa esimerkiksi mangoa ja munakoisoa. Oli hauskaa kokeilla erilaisia juttuja. Lähelläni oli kaksi ruokakauppaa. Hofer oli Lidlin tapainen ja halvempi kuin enemmän perusmarkettimainen Spar.

Muistan tehneeni virheen, kun toisena pääsiäispäivänä menin rautatieaseman Spariin. Siellä oli tupaten täyttä. Kyseinen kauppa oli kiinni kahtena päivänä vuodessa. Ne päivät olivat joulupäivä ja ensimmäinen pääsiäispäivä. Toisena pääsiäispäivänä kai puoli kaupunkia oli saapunut ostoksille. Rautatieaseman Spar oli siis auki sunnuntaisin ja pyhäpäivisin toisin kuin suurin osa muista Grazin kaupoista.

Muistan, miten nopeasti aika lopulta meni. Aluksi kymmenen kuukautta tuntui pitkältä ajalta, mutta loppujen lopuksi kaikki se oli ohi nopeammin kuin luulinkaan. En ehtinyt kunnolla edes sisäistää vaihtovuoteni loppuvan, kun olikin jo aika palata takaisin Suomeen. Teinkin vaihtovuoden loppupuintia Suomessa pitkään.

Muistan vaihtovuoteni hienona aikana. Vaikka kirjoitin vaihtovuoden huonommista fiiliksistä, en silti kadu vaihtoon lähtemistä. Lähtisin koska vain uudestaan. Vaihtovuosi oli hienoa, mutta myös rankkaa aikaa. Ei se silti tarkoita, etten muistelisi asioita nyt lämmöllä. Nyt kun ajattelen sitä vaihtokuplaa, se kaikki tuntuu niin helpolta ja yksinkertaiselta, vaikkei se silloin helppoa ollutkaan.

Muistan myös, ettei minun alun perin pitänyt koskaan lähtöä vaihtoon. Olen iloinen siitä, että yliopisto sai minut hyppäämään pois omalta mukavuusalueeltani. Jos en olisi lähtenyt, katuisin nyt ehkä sitä, että olisin jättänyt menemättä vaihtoon. Vaihtovuosi oli ehdottomasti yksi elämäni merkittävimmistä vaiheista. Kiitos Graz.

torstai 26. syyskuuta 2019

Sori, mun elämäs on käynnis kriisi

Vähälle huomiolle on tämä blogi jäänyt. Kesä meni kuin siivillä ja opintojen alkamisestakin on jo kolmisen viikkoa. En olekaan täällä vielä ehtinyt kertoa, että hankimme reilu kuukausi sitten avopuolisoni kanssa koiranpennun. Pentu on rodultaan shetlanninlammaskoira nimeltä Bamse. Bamsen elämästä lisää täällä.

Kuten viime postauksessa vihjailin, valmistuin elokuussa humanististen tieteiden kandidaatiksi. Näin ollen olen siirtynyt maisterivaiheeseen. Se tiesi siirtymistä uuteen koulutusohjelmaan, koska minun olisi ollut käytännössä mahdotonta valmistua maisteriksi siirtymäajan puitteissa. 

Helsingin yliopistossa siis siirryttiin kaksi vuotta siihen uusiin koulutusohjelmiin. Vanhoissa koulutusohjelmissa opiskeleville annettiin mahdollisuus valmistua vanhojen vaatimusten mukaisesti ennen siirtymäajan loppumista. Siirtymäaika loppuu ensi vuoden heinäkuun lopussa.


Uusissa koulutusohjelmissa on sellainen juttu, että niissä kääntäminen alkaa vasta maisterivaiheessa. Kun aloin neljä vuotta sitten opiskella, alkoivat kääntämisen opinnot jo kandivaiheessa. Näin ollen osa maisteriohjelman kursseja vastaavista kursseista on suoritettu jo kandivaiheessa, mikä onkin aiheuttanut hieman päänvaivaa, koska ne kurssit pitää sitten korvata jotenkin.

Opiskelun ohelle on mahtunut sentään muutakin opiskelijaelämää, kuten kahdet fuksisitsit. Muuten ei ole tapahtunut oikeastaan mitään sen erityisempää. Mitä nyt akateeminen kriisi on jatkunut, mutta siinä ei ole mitään uutta. 

lauantai 31. elokuuta 2019

Viides vuosi ja akateeminen kriisi

Muistan, mitkä vaatteet minulla oli ylläni orientaatioviikon ensimmäisenä päivänä neljä vuotta sitten. Keltainen Ilosaarirockin vapaaehtoispaita vuodelta 2014, H&M:stä ostetut kuviolliset housut ja Primarkista ostetut pinkit Vansien näköiset kengät. Niissä vaatteissa seisoin Metsätalon sisäpihalla autuaan tietämättömänä siitä, mitä se lukuvuosi toisi tullessaan. Seuraavista vuosista puhumattakaan.

Nyt neljä vuotta myöhemmin olen juuri valmistunut virallisesti humanististen tieteiden kandidaatiksi. Tuntuu todella oudolta ajatella, että opintoja on jäljellä enää pari hassua vuotta. Fuksina jo pelkkä kandi tuntui kaukaiselta ajatukselta, mutta enää ei ole pitkä aika siihen, kun edessä on gradun kirjoittaminen. Vaikka aika meneekin nopeasti, en ollut varautunut siihen, että se menee näin nopeasti.

Syksy on sitä aikaa, kun monista asioista tulee kuluneeksi tietty määrä vuosia. Seitsemäntoista vuotta sitten aloitin peruskoulun. Kahdeksan vuotta sitten menin lukioon. Neljä vuotta sitten muutin pois kotoa. Kolme vuotta sitten lähdin vaihtoon. Kaksi vuotta sitten muutin Helsingin puolelle. Ei olekaan ihan turhaa sanoa, että syksy on uusien alkujen aikaa.

Kääntäjien ainejärjestön KouKin uusien ja vanhojen illassa neljä vuotta sitten
Näin neljän yliopistovuoden jälkeen asiat alkavat hahmottua eri tavalla. Jos kandi tuntui joskus kaukaiselta, nyt fuksivuosi tuntuu kaukaiselta. Huomaan, että aika kultaa muistot, kun alan ajatella, kuinka ne fuksivuoden kurssit olivat helppoja. Ehkä ne nykyisellä tiedolla olisivatkin helppoja, mutta eivät silloisella tiedolla. 

Viidennen vuoden alkamisen myötä tulee muiden suunnalta oletus viimeisestä vuodesta ja gradun tekemisestä. Niinhän se varmaan menisikin, jos en olisi lähtenyt vaihtoon. Mutta en ole koskaan katunut sitä, että lähdin vaihtoon. Se lukuvuosi saattoi olla yksi opettavaisimmista lukuvuosista tähänastisten opintojeni aikana.

Ajatus omasta viidennestä vuodetta herättää ajatusketjun, jota kutsun humoristisesti akateemiseksi kriisiksi. Kun oma maisteriksi valmistuminen on lähempänä kuin oma fuksivuosi. Kun tajuaa, että yhä nuoremmat ihmiset aloittavat yliopiston. Kun muistaa, miten nopeasti aika menee ja miettii kuluneita vuosia.

Fuksiaiset kaksi vuotta sitten
Neljä vuotta sitten haalin avajaiskarnevaaleilla kaikki ainejärjestöni, Umlautin, myynnissä olleet haalarimerkit. Haalarit saimme käsiimme vähän ennen laskiaista. Silloin ompelin ensimmäiset merkkini kiinni haalareihin. Jotkin merkit eivät meinanneet pysyä kiinni ja jouduin ompelemaan niitä ompelukoneellakin.

Nyt haalareideni taskussa on muutama haalarimerkki, joista yksi on irronnut jossain vaiheessa lahkeistani. Muuten merkit ovat pysyneet kiinni. Olen tosin tainnut näiden vuosien varrella oppia jotain muutakin kuin ompelemaan haalarimerkit kunnolla kiinni. Omien opintojeni lisäksi olen oppinut paljon ihan vain itsestänikin.

En edes tiedä, millaisilla sanoilla kuvailisin tähänastista opiskeluaikaani. Seikkailuntäyteinen. Elämänmakuinen. Mitä elämä nyt yleensäkin on? Naurua ja itkua. Ja jos en kadu sitä, että lähdin vaihtoon, niin en ole katunut sitäkään, että muutin opintojen perässä yli 400 kilometrin päähän kotikotoani.

Ennen biitsisitsejä reilu vuosi sitten
Ja vaikka aika menee nopeasti, ei sitä auta jäädä ihmettelemään. "Elämä kulkee, mut se kulkee liian nopeasti", laulaa Happoradio. Siltä minustakin tuntuu välillä. Siltä minusta tuntui varsinkin neljä vuotta sitten, kun kaikki oli niin outoa ja uutta. Aivan kuin en olisi pysynyt mukana ollenkaan.

Silloin pelkäsin, etten koskaan sopeutuisi. Pelkäsin myös olevani väärällä alalla. Samalla tavalla olin epävarma lähtiessäni vaihtoon. Mietin jopa, teinkö ison virheen lähtiessäni sinne. Mutta epävarmuudet kuuluvat elämään. Sen kun vain muistaisi aina. Eiköhän meistä jokainen ole joskus epäillyt opiskelupaikkavalintaansa, vaikka olisikin päässyt haluamaansa paikkaan opiskelemaan.

Suhtaudun tulevaan lukuvuoteen odottavaisin mielin. On mielenkiintoista nähdä, millaisia maisterivaiheen kurssit ovat. Ensi viikolla myös haen tutkintotodistukseni. Ehkä sitten alan tajuta taas paremmin, että sinne se kandivaihekin katosi.

perjantai 19. heinäkuuta 2019

torstai 18. heinäkuuta 2019

Arabianranta

Nämä kuvat on otettu jo toukokuun lopulla, joten ehkä on niiden aika päästä tänne blogiinkin.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Pikkukili

Viime viikolla oli pitkästä aikaa vuorossa vierailu kotikotiin. Samalla tuli käytyä Pikkukilissä, joka on eläinpuisto Lieksassa. Siellä on mm. hevosia, kaneja, vuohia ja alpakoita. Edellisen kerran olin käynyt siellä lähes viisi vuotta sitten, mutta lapsuudessani taisimme käydä siellä joka kesä.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Kaksi vuotta

11.7. on periaatteessa täysin tavallinen päivä, mutta sillä on minulle oma merkityksensä. Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta siitä, kun palasin vaihdosta kotiin. Toki 1.9. tulee kuluneeksi kolme vuotta siitä kun lähdin vaihtoon, mutta jollain tapaa kotiinpaluupäivä tuntuu minulle tärkeämmältä. Ehkä se sitten konkretisoi sitä ympyrän sulkeutumista, josta olen aina puhunut.

Vaihtovuoden muistot eivät ole samalla tavalla muistissa kuin aiemmin. Ne eivät ole enää niin tuoreita. Voin kuvia selaillessani ja blogipostauksia vilkuillessani muistaa, että ai niin, tuollaisiakin asioita siellä tapahtui. Tietyt asiat jäävät mielessä etualalle, kun aikaa kuluu. Joka hetki ei ole mahdollista muistaa aivan kaikkea.

Vuosi sitten oli kotiinpaluun vuosipäivä. Vielä sen jälkeenkin palasin mielessäni usein Graziin. Otin Grazista muistuttavan tatuoinnin. Aloin tajuta kaipaavani Graziin. Aiemmin en ollut edes osannut kunnolla vastata, jos minulta kysyttiin, kaipasinko sinne. En ollut osannut määritellä sitä tunnetta, jota koin, kun ajattelin vaihtovuottani.


"Olen sama mutta tunnun ihan eriltä
--
Kukaan ei tajuu niin mun on kai turha selittää
Et kotonakaan mä en ole enää perillä"
Sanni - Mä en haluu mennä himaan

Ylläoleva katkelma kuvastaa vaihtovuoden jälkeisiä ajatuksiani. Olen täysin sama ihminen, joka syksyllä 2016 lähti vaihtoon. Mutta silti välillä tuntuu, että poistuin Itävallasta eri ihmisenä. Yksi elämänvaihe oli peruuttamattomasti takana. Ja vielä sellainen elämänvaihe, joka oli opettanut minulle paljon ja myös kasvattanut minua paljon.

Ehkä en kotiinpaluun jälkeen kokenutkaan tietyllä tavalla olevani perillä. Kun palasin vaihdosta, asuin heinäkuun loppuun asti vanhempieni luona. Sitten palasin Vantaalle vain muuttaakseni syyskuussa Helsinkiin. Ja vielä kauan sen jälkeen vaelsin mielessäni Grazin kaduilla.

Ehkä Sanni sitten osasi sanoittaa sen tunteen. Et kotonakaan mä en ole enää perillä. Se olisi voinut hyvinkin olla se, mitä olen vaihdon jälkeen tuntunut. Jätin palan sydämestäni Graziin, mikä oli kai välttämätöntä. Vaihtovuosi vaikutti minuun paljon.


Nyt kaksi vuotta kotiinpaluun jälkeen olen ehtinyt käydä kerran Grazissa. Kiersin läpi vanhoja tuttuja paikkoja. Olin kauan odottanut pääseväni sinne ja nyt tuntuu jo niin oudolta, että olin oikeasti siellä. En enää asunut siellä, mutta olin siellä silti.

Nyt jälkikäteen tajuan myös sen, että vaihdon jälkipuinnissa tosiaan kesti. Kirjoitin blogiin ja vaikka toistin itseäni paljon, se tosiaan auttoi. Vaihdossa aika kului loppujen lopuksi niin nopeasti, etten oikeasti vielä kotiinpaluun hetkelläkään pystynyt kunnolla sisäistämään sitä kaikkea.

Kymmenen kuukautta on samalla pitkä ja lyhyt aika. Sen ajan vietin Grazissa. Siihen aikaan mahtui niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Se kuuluu elämään, niin olen aiemmin kirjoittanut. Ei vaihtovuosi ole pelkästään iloa ja riemua.


Olen aina halunnut olla rehellinen vaihtovuoden eri puolista. Grazissa viettämäni aika oli hienoa ja palkitsevaa, mutta myös raskasta. Eikä se, että vaihtovuosi oli omalla tavallaan rankka, vähennä millään tavalla muistojen arvoa tai saa minua katumaan.

Olen edelleen iloinen siitä, että uskalsin lähteä. Vaihtoon lähtiessäni ajattelin, että jos selviän siitä, selviän mistä tahansa. Ehkä pitäisi jatkossa yrittää muistaa se. Ehkä vaihtovuosi ei ollut 24/7 pelkästään ihanaa, hauskaa tai kivaa, mutta se on kokonaisuutena yksi elämäni rakkaimpia muistoja.

Ja vaikka kotiinpaluun ja vaihtoon lähdön vuosipäiviä tulee, elämä jatkuu samalla tavalla kuin aina ennenkin. Vaihtokupla on puhjennut ajat sitten. Joskus on vain oikea aika muistella kaikkea sitä, vaikkei Graz päivittäin mielessäni pyörisikään.

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Pitkästä aikaa vaatehankintoja

En ole täällä blogissa juurikaan kirjoitellut vaatehankinnoista. Lisäksi olen huono ylipäätään löytämään vaatteita. Olen viime päivinä kierrellyt hieman alennusmyynneissä, ja tänään vihdoin löysin jotain mainittavaa.


Sukat Monkista. 4 €/pari, joskin sukissa oli tarjous "kolmet sukat kaksien hinnalla". Sukat eivät myöskään olleet alennuksessa.


Lappuhaalarit Monkista. 15 €. Olin jo pidemmän aikaa etsinyt lappuhaalareita, ja vihdoin löysin ne.
Paita Monkista. 10 €. Sukkien tapaan paitakaan ei ollut alennuksessa. 
Juoksutrikoot Stadiumista. 12 €.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Täällä taas

Niin sitä on vain vierähtänyt vähän yli kuukausi ilman blogin kirjoittamista. Kirjoittaminen on vähän päässyt jäämään muiden asioiden alle. Täällä kuitenkin ollaan edelleen. Mitä tämän pienen tahattoman blogitauon aikana on käynyt?

Kroatiasta palaamisen jälkeen elämässä ei ole juurikaan tapahtunut mitään erikoista. Juhannusviikolla kävin hyvän ystäväni luona Kuopiossa. Muuten elämä on ollut kesäarkea, jota ovat rytmittäneet kesätyöt. Opiskelun aika on sitten syksyllä.

Viime lukuvuoden viimeisetkin arvosanat ovat jo tulleet, joten opiskeluvuosi on virallisesti paketissa. Tämä tarkoittaa sitä, että kandista ja kypsyysnäytteestäkin on tullut merkinnät. Vielä puuttuu yksi kokonaisuusmerkintä, jotta pääsisin hakemaan tutkintotodistusta.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Viikissä

Tässä eräänä päivänä kävin Viikissä tarkoituksenani nähdä lehmiä, mutta ne taisivat olla sisätiloissa. Onneksi lehmien puuttuminen ei estänyt kuvien ottamista.